Soomaan kansallispuistossa

Päivästä näytti tulevan kaunis ja aurinkoinen, joten päätimme lähteä tänään heti aamusta jonnekkin luontoretkelle. Ajelimme siis Soomaan kansallispuistoon, joka on suuri soiden ja rämeiden muodostama alue. Keväisin tulva peittää siellä kaikki alavat metsät, pellot, tiet ja pihatkin. Ihmisten on liikuttava silloin veneellä. Kävimme ensin Soomaan luontokeskuksessa katselemassa mitä sieltä löytyy ja saimme mukaamme kartan, jossa näkyivät alueen kaikki luontopolut.

Luontokeskukselta lähti parin kilometrin pituinen majavapolku. Se kierteli ensin metsikössä, joka on keväisin veden peitossa. Puihin oli laitettu merkkejä, millä tasolla minäkin vuonna tulvat ovat olleet. Opastauluja oli siellä täällä ja Inka kyseli niistä kovasti, mutta aina ei kielitaito riittänyt suomentamaan niitä. Onneksi tauluissa oli hyvät kuvat, joten niistä pystyi paljon päättelemään asioita.

Metsiköstä polku johti joenrantaa. Siinä kuulema asustelee majavia. Nyt oli jo hyvät pitkospuut jota pitkin oli helppo kävellä ja tasanteilla olevilla penkeillä oli mukava levätä. Puita oli kaatunut vähän joka puolella. Tuon puukasan alta pujottelimme rantaan syömään eväitä ja ihastelemaan maisemia. 

Joessa näkyi olevan kyllä majavan tekemä pato, mutta itse majavaa ei nähty. Erään puun juurella oli ihan tuoreita lastuja, joten aika äskettäin siinä oli käyty puuta narskuttelemassa. Mutta jostain syystä homma oli jäänyt kesken.

Tämä polku sujui reippaasti joten meillä oli vielä hyvin aikaa katsella muitakin paikkoja. Tien varrelta lähti toinenkin reitti, joka johti pitkospuita pitkin suomaisemien läpi. Kävelimme reittiä joka oli tehty helppokulkuiseksi pyörätuolilla ym. liikkujia varten. Sai Inkakin reilusti juoksennella eikä tarvinnut niin tarkasti katsella jalkoihinsa.

Kaunis oli suomaisemakin. Inka otti omalla leikkipuhelimellaan paljon kuvia, joten jäi varmasti paljon muistoja.

Soomaan kansallispuistoon ajoimme Tori nimisen kylän kautta. Täällä on jalostettu ja kasvatettu hevosrotu, jota kutsutaan torinhevoseksi. Näitä vanhoja jalostustalleja on edelleenkin toiminnassa. Ja Torissa on todella hienon näköinen vanha kivikirkko. 

Ruska-aika alkaa olla täälläkin. Virossa kasvaa paljon vaahteria ja tammia, joten puiden lehtiruska on todella kaunis. 

Lähiviikko

Tämän viikon olemme pysytelleet ihan lähimaisemissa. Ilmat ovat olleet sateisia ja tuuli ollut aika kovaa, joten syksyltä alkaa täälläkin tuntua. Mutta aina jossakin vaiheessa päivää on ollut sen verran parempaakin säätä, että ulkoilemaan on päästy. Inka on käynyt leikkipuistoissa lähes joka päivä touhuamassa milloin isän, milloin äidin kanssa. Sillä aikaa toinen on käynyt kauempana lenkillä. Varsinkin Vallikäärin läheisyydessä olevat puistot ovat nyt olleet mieluisia. Sinne mennessä voi kulkea kaikenlaisia siltoja, tunneleita, portaikkoja ja polkuja pitkin. Tammenterhoja voi poimia matkalla taskuun ja niitä sitten heitellä jonnekkin. Kummasti nuo matkat puistoihinkin tuntuvat nyt paljon lyhyemmiltä kuin ensimmäisillä kerroilla.

Uimarantaakin kävimme eräänä päivänä katsomassa. Kovin oli tuulista ja hiekka tuntui lentävän ihan suuhun asti. Ei siellä rannalla kauan tarennut seisoskella. Useita leijalautailijoita kiisi pitkin aaltoja, joten ainakin heidän mieleensä tuo sää oli, mutta muuten ei ulkoilijoita ollut. Inka kävi rannalla olevassa leikkipuistossa, mutta ei viihtynyt kovan tuulen ja kylmän ilman vuoksi kauan.

Tänään oli kaunis auringonpaisteinen ilma, joten otimme taas eväät mukaan ja lähdimme retkeilemään. Joen ja meren yhtymäkohdalla on rantaniitylle rakennettu lintutorni ja kävimme siellä katselemassa maisemia. Tuuli kävi mereltä päin todella kovaa, joten pitkään siellä ei pystynyt olemaan. Eväskahvit päätimme lähteä juomaan johonkin tyynempään paikkaan. Inka löysi poluilta ja hietikosta taas simpukoita kotiin vietäväksi.

Polku lintutornille kulki rantaniittyä pitkin, jota lehmät laiduntavat ja pitävät näin maiseman kunnossa. Niityllä kulkiessaan sai katsoa tarkasti jalkoihin, jos meinasi välttää astumasta lehmänläjiin. Inkan matkanteko meinasi välillä pysähtyä kasojen takia kokonaan, kun ei yhtään pitänyt ajatuksesta että voisi vahingossa astua sellaiseen.

Evästauon jälkeen kävimme vielä kävelemässä muutaman kilometrin lenkin kaupungin läheisyydessä olevalla kuntoilualueella. Metsässä kulki eripituisia reittejä. Näytti olevan kovasti suosittu juoksijoiden ja kävelijöiden keskuudessa. Koirien ulkoiluttajia ja sienestäjiäkin tuli vastaan. Mukaan metsästä tarttui pihlajanoksia ja kanervia jotka laitoimme parvekkeelle maljakkoon.

Onneksi tuo kirjasto on ihan kävelymatkan päässä, joten sinne on sadepäivinä mukava mennä lueskelemaan. Löysimme sieltä hyllyn jossa on suomenkielisiä kirjoja, joita luimme yhdessä Inkan kanssa. Omat mukaan otetut kirjat on jo luettu niin moneen kertaan, että mukava välillä lukea uusia. 

Palamusen syysmarkkinat

Viikonloppuna kävimme syysmarkkinoilla Palamusessa. Viimeiset kilometrit ajelimme jatkuvassa autojonossa, joten jo siitä saattoi arvata ettei ihan pieni tapahtuma ollutkaan. Väkeä oli paljon, myyntikojuja oli valtava määrä, ruoka- ja juomatarjoilua, suurin piirtein koko kylä oli markkina-alueena. Suomenkieltäkin kuuli siellä täällä, sillä Suomesta tehdään linja-autoretkiä tapahtumaan.

 Koska kyseessä oli syysmarkkinat, oli pääosassa tietenkin syksyn sato. Eräässä rakennuksessa oli esillä erinäköisiä vihanneksia. Aika mahtavan kokoisia kurpitsoitakin oli. Eräs setä pyysi Inkaa istumaan toisen kurpitsan päälle ja kuvasi sitten kameralla. Myöhemmin illalla huomasimme, että Inka oli päässyt Eestitv:n iltauutisiin.

Erilaisia käsitöitä oli paljon esillä ja kaupattavana. Eräs korinmyyjä punoi koko ajan lisää koreja, joten samalla pystyi seuraamaan miten korintekeminen tapahtuu. Inka seurasi mielenkiinnolla ja yritti samalla valikoida, mikä koreista olisi ollut paras piknikkoriksi.

Alueella oli lapsille oma leikki- ja huvialue, jossa oli monta erikokoista pomppulinnaa. Inka kävi tietenkin pomppimassa yhdessä niistä ja hikihän siinä tuli. Täytyi vähentää välillä vaatetta. Häkeissä oli kaneja, joita saattoi syöttää ja silittää. Eräällä tädillä oli kaksi kissanpoikaa silitettävänä ja toisella oli koiria rapsutettavana. Oli lampaita, poniajelua ja ratsastusta. Puusta oli tehty vaikka minkälaisia leluja ja leikkitelineitä. Aika hienoja nukkekoteja oli joku tehnyt. Tuollaisilla olisi ollut tosi kiva leikkiä Inkankin mielestä. Huomasi kyllä, että puutuotteet oli edullisempia kuin Suomessa.

Vaikka alue oli iso jaksoi Inka hyvin kulkea, kun mielenkiintoista katseltavaa oli niin paljon. Ja aina löytyi jokin hieno juttu, joka olisi ollut mukava saada itselleen. Kotimatkalla ajelimme taas vähän maisemia katsellen ja pysähdyimme välillä leivoskahville ja limpparille. Inka valitsi tällä kertaa marenkileivoksen jossa oli kaunis kukkanen koristeena.

Mummun ja papan kanssa

Tällä viikolla meillä oli muutaman päivän aikana vieraita Suomesta. Inka laski kauan öitä siihen päivään, jolloin lähtisimme Tallinnan satamaan tulijoita vastaan. Ja voi sitä riemua kun mummu ja pappa tulivat näkyviin laivan sisältä.

Mummun ja papan kanssa oli hauskaa leikkiä pitkästä aikaa. Kerittiin piirtää ja värittää yhdessä monen monta hienoa piirustusta, koota palapeliä ja leikkiä muuten vaan. Inkasta nämä päivät olivat tosi mukavia.

Kävimme tietenkin katselemassa ja esittelemässä Pärnun kaupunkia. Joenrannalla Inka liikkui mummun ja papan kanssa näyttäen omasta mielestään tärkeitä juttuja, vanhemmat karkasivat sillä aikaa kahdestaan aallonmurtajalle. Keräsimme porukalla puiden juurilta taskut täyteen tammenterhojen hattuja, niistä Inka suunnittelee tekevänsä kaulakorun, jonka voi antaa sitten kaverilleen kun palaamme Suomeen.

Teimme myös autoajeluita vähän kauemmaksi Pärnun kaupungista. Merenrannan läheisyydessä kulkevalla reitillä oli mielenkiintoisia pikkukyliä ja katseltavaa, välillä pysähdyimme ihastelemaan merimaisemia. Papan avustuksella Inkan kivikokoelmaan kertyi hienoja kiviä paljon lisää. Koska Latvian rajalle ei ollut kovin pitkä matka, pistäydyimme myös Latvian puolella. Asutus ja maisemat olivat siellä jo vähän erilaiset mitä Viron puolella oli tottunut näkemään.

Torstaiaiaamuna heräsimme aikaisin ja lähdimme Tallinnaan. Mekin lähdimme käväisemään Helsingissä, joten matkustimme yhdessä Linda Linellä meren yli. Helsingissä hyppäsimme raitiovaunun kyytiin, jolla huristelimme rautatieasemalle. Ratikkakyyti oli Inkallekkin ihan uusi kokemus ja oli kuulema hauskaa. Mummu ja pappa jäivät asemalle odottamaan junaa mutta me palasimme kävellen satamaan katsellen samalla Helsingin kaupunkia. Kultaista patsasta esittävä mies oli Inkan mielestä vähän hassu. Ja myöhemmin suden hahmoon pukeutunut ihminen vilkutteli Inkalle käpälällään. Sellaisiin kummalluksiin törmäsimme kaupungilla. 

Suomesta Inka sai mukaansa uuden Aku Ankka-lehden. Sitäpä olikin mukava lukea laivamatkalla ja myöhemmin kotona iltasatukin luettiin lehdestä. 

Luontoretkeilyä ja tutustumista Matsalun luontokeskukseen

Inka sai käydä taas rannalla leikkipuistossa touhuamassa. Nyt siellä oli enemmänkin lapsia eikä yksin tarvinnut olla. Varsinkin eräs poika olisi halunnut leikkiä enemmänkin Inkan kanssa, mutta yhteisen kielen puuttuminen tuotti vähän hankaluuksia. Vironkielisten lisäksi puistoissa käy myös venäjää puhuvia lapsia. Ilma oli lämmin ja puiston pohjana pehmeä kumimatto, joten kengät saattoi heittää pois ja juosta avojaloin.

Meillä oli eväät pakattuna reppuun ja suuntasimme eväsretkelle Raekylan rantaan. Sieltä löytyi mukava paikka istuskella eväitä syömässä mäntyjen juurella. Metsässä kulki meren rantaa seurailevia hiekkapolkuja, joita pitkin kävimme kulkemassa. Inkaa ei näyttänyt leikkipuistossa käynti väsyttävän enää yhtään, vaan tyttö jaksoi juosta viipottaa pitkin polkuja. Polkujen lähtöpisteestä löysimme hautamuistomerkin paikalta, johon oli haudattu Pärnun juutalaisvainossa surmattuja lapsia.

Lauantaina suuntasimme Matsalun luonnonpuistoon, joka on yksi Euroopan tärkeimmistä muuttolintujen levähdys- ja pesintäpaikoista. Lintubongarit viihtyvät siellä. Kylien läpi ajellessamme nähtiin useita hienoja kartanoita, Lihulan kylässä oli linnan rauniotkin. Inka mietti sitä, onkohan siellä joskus asunut prinsessoita.

Penijöen vanhassa kartanossa oli Matsalun luontokeskus. Sieltä löytyi täytettyjä lintuja sekä muita eläimiä, linnunmunia- ja pesiä, kuului lintujen laulua ja taululta saattoi seurata lintujen muuttoreittejä. Mielenkiintoista nähtävää siis oli paljon.

Keemun lintutornille pääsi autolla, joten ajoimme sinne. Kaislikko suhisi merituulessa ja kauempana näkyi maantasaltakin katsottuna ainakin joutsenparvia. Torniin emme lähteneet nyt kiipeilemään. Täytyy varmaan käydä ostamassa kiikarit, niin voimme seurata lintuja. Paras lintujen muuttoaikahan onkin vähän myöhemmin. Eväät maistuivat hyviltä sielläkin meren rannalla istuessamme.

Matkalla pysähtelimme aina kun jotain mielenkiintoista tuli näkyviin. Vanhoja kivikirkkoja oli joka pikkukylässä ja erikoisia taloja näkyi siellä täällä. Juuri noista pikkukylistä löytyikin monenlaista katseltavaa.

Tattaripuuroa

Tänä aamuna keitimme aamupuuron tattarisuurimoista. Hieman jännityksellä odotimme Inkan mielipidettä puuron mausta, mutta oli kuulema hyvää. Varsinkin kun päälle ripotteli eilen Vana Turgin kauppatorilta ostamiamme isoja vadelmia ja vielä iso voinokare keskelle puurolautasta, niin kummakos jos ei maistu. Tattari on aika voimakkaan makuinen, joten siitä ei kaikki varmasti pidä. Mutta virolaisten kauppojen hyllyiltä löytyy monenlaisia tattarista tehtyjä rouheita, jauhoja ja suurimoita.

Kävimme eilen Inkan kanssa etsimässä vielä yhden leikkipuiston, jonka tiesimme olevan tässä lähellä. Rüütlin kävelykadun ohittaessamme kuulimme tutun harmonikansoittajan olevan paikoillaan kadun kulmauksessa. Inka halusi käydä pudottamassa kolikon vanhan setän auki olevaan laukkuun. Sitä Inka vain ihmetteli, miksei setä sanonut "aitäh. Mutta setänhän piti keskittyä soittamiseen joten sen vuoksi vain hymyili ja nyökkäsi.

Kuningakatua kävellessämme huomasimme aika erikoisen portin. Siihen oli taottu kauniita ruusuja ja lehtiä. Inkan mielestä portti oli tosi hieno. Portti johti ortodoksikirkkoon, Pärnun Kristuksen kirkastamisen kirkkoon.

Olihan tuo itse kirkkokin aika hieno ja koristeellinen.

Vana Parkissa eli vanhassa puistossa oli myös aika hyvä leikkikenttä. Oli keinuja ja kiipeilyjuttuja monenlaisia. Puisto näyttikin olevan vilkkaalla käytöllä, lapsia tuli aina uusia kun edelliset lähtivät pois. Tuli sinne eräs koululaisryhmäkin ilmeisesti liikuntatuntia viettämään kiipeillen ja juosten. Pienenpien oli siirryttävä alta pois. Inkan mielesta keltainen pyörivä teline oli paras. Siinä leikimme lentokonekyytiä moneen paikkaan.

Vana Turgin tori oli aika lähellä joten kävimmepä sielläkin. Ostimme rasiallisen vadelmia kotiin viemiseksi. Pysähdyimme tietenkin vähäksi aikaa istumaan, jotta saimme maistella marjoja. Ja pistäydyimme katselemassa kenkiä. Ei löytynyt sopivaa kokoa Inkalle siinä mallissa, joka eniten olisi miellyttänyt. Katsellaan siis myöhemmin uudestaan.

Iltapäivällä kävimme kävelemässä joen rannalla ja katsomassa aallonmurtajaa. Sorsa tuli Inkan luo hakemaan ruokaa. Muuta ei ollut tarjolla kuin puoliksi syöty omena. Kelpasi se onneksi sorsalle.

Tässä muistomerkissä oli tekstiä aallonmurtajan valmistuksesta. Inka oli kipparina laivaa ohjaten ja välillä muuttui hurjaksi tikaria heiluttavaksi merirosvoksi. Vieressä oli myös Estonian laivaturman vuoksi pystytetty muistomerkki. 

Varsinaisella aallonmurtajalla emme nyt käyneet. Se olisi ollut Inkalle turhan hankalaa kulkea, yli 2 km isoista kivistä rakennettu aika kapea penger. Mutta rannalla oli muuten kiva kulkea ja katsella pieniä kaloja ja seurata jonkun purjehtijajoukon seilailuja.

Sadepäivän viettoa Pärnun kirjastossa

Eilen satoi vettä ensimmäisen kerran täällä oloaikanamme. Oli siis tiedossa kirjastopäivä, sillä muuten oli vähän huono ulkoiluilma. Sateenvarjot jätimme kuitenkin kotiin, sillä ajattelimme keritä kipaista sadekuurojen välillä tuon matkan. Toisessa kerroksessa on lastenosasto. Lukunurkkauksen seinillä oli hieno värikäs maalaus, lattialla säkkituoleja joissa voi istuskella, monenlaisia kirjoja esillä hyllyköissä ja laatikoissa eli olosuhteet mukavalle lukutuokiolle kaikinpuolin viihtyisät. Yritetään seurata onko täällä joskus jotain satutuokioita, joihin Inkakin pääsisi osallistumaan.

Inka viihtyi tälläkin kertaa sarjakuvahyllyköiden luona. Hyllyssä oli monta kansiollista Miki Hiir- ja Muumilehtiä, joita kantoi pöytään ja katseli kuvat tarkkaan. Ihan samanlaisia seikkailuja niissä näytti olevan kuin suomenkielisissä lehdissäkin. Aku Ankan taskukirjojakin oli, mutta niillä oli vain joku viron kielinen nimi. 

Ikkunan edessä oli pari säkkituolia ja Inka siirtyikin pöydän äärestä mukavempaan lukuasentoon. Säkin päällä oli kiva olla välillä selällään tai mahallaan ja välillä istuskella vain. Samalla pystyi seuraamaan ikkunasta vesisadetta ja ihmisiä jotka kulkivat kadulla. Heidän päämääriään oli jännä arvailla. Lapset joilla oli reput selässä, olivat varmaan tulossa koulusta, soitinkoteloa kantava poika oli varmaan menossa soittotunnille, täti sateenvarjon kanssa varmaan menossa kauppaan ja toiset tätit kiirehtivät kirjastoon. Monenlaista kulkijaa näkyi.

Kirjastossa vierähtikin useampi tunti. Kotiin lähtöä suunnitellessamme Inka huomasi hyllyn, jossa oli vaikka miten kauniita ja hienoja prinsessakirjoja. Lasivitriinin taakse oli rakenneltu prinsessalinna ja sen pihalla oli prinsessoja, eläimiä ja vaikka mitä. Toivottavasti ovat paikoillaan vielä sitten kun tullaan sinne uudemman kerran. Silloin voisi keskittyä niihin prinsessajuttuihin.

Kahden sillan juoksu

Viikonloppuna Pärnussa vietettiin suurta juoksutapahtumaa, joka on nimetty virolaisen huippusoutajan mukaan eli Jüri Jaansonin Kahe Silla Jooks. Lauantaina oli lapsille oma juoksutapahtuma kauppakeskusten välissä olevalla aukiolla, siellä oli juoksun ohella kaikenlaista muuta ohjelmaa. Vihreä lohikäärme kierteli paikalla lapsia jututtamassa ja kannustamassa. Lapsia ilmaantui vanhempiensa kanssa paikalle paljon eli tapahtuma on todella suosittu. Muuten liikkuessamme kaupungilla lapsia on näkynytkin aika vähän, mutta näyttää heitä siis kuitenkin olevan.

.

Ennen juoksujen virallista alkua oli kaikille yhteinen alkuverryttely. Inkakin osallistui voimisteluun. Vaikka ohjaajan puheesta ei paljoa ymmärtänytkään, samat liikkeet onnistui mallia katsomalla. Ja hauskaa oli. Juoksuun sai osallistua kaikki lapset, kunhan vain jaloillaan pysyivät. Pienemmät kiersivät muutaman sadan metrin radan vanhempien taluttamana, osalle iski matkalla väsy ja äiti tai isä sai houkutella  parkuvaa lasta maaliin. Inkakin mietti osallistumista juoksuun, mutta sitten päädyimme yhteistuumin vain katselemaan.

Kareteharrastajilla oli aukiolla omia näytöksiä, joita seurailimme jonkin aikaa. Inka katseli tosi tarkkaan ja kotiin lähdettyämme harjoitteli samoja liikkeitä. Hyvin olivat jääneen mieleen. Koululaisena aikoi aloittaa sitten karateharrastuksen. Kävihän joku karateohjaaja kyselemässä, kiinnostaisiko laji Inkaa ja kertoi että 5-vuotiaat voivat hyvinkin jo aloittaa karaten. Mutta emme ainakaan vielä tarttuneet ilmoittautumislomakkeeseen.

Sunnuntain oli sitten aikuisten vuoro juosta. Endla teatterin aukiolla oli aikamoinen vilske ja hälinä, kun osallistujat ja kannustajat parveilivat siellä. Inka halusi osallistua jälleen alkuverryttelyyn ja ainakin liikunnanriemua löytyi. Oli myös lapsille oma leikkialue, jossa oli hauska pomppulinna. Ei ollut liian pelottava liukumäkikään, kun meinasi vauhti loppua aina kesken. Ja sama vihreä lohikäärme kuin lasten tapahtumassa oli täälläkin lapsia hauskuuttamassa. Jokaiselle lapselle jaettiin vielä omalla nimilapulla varustettu limpparipullo. Siitäpä olikin hyvä hörppäistä janon tullessa.

Juoksutapahtumassa oli omat sarjansa kilpailumielessä juoksijoille, kuntoilijoille ja sauvakävelijöille sekä pyörätuolilla liikkuvillakin oli oma sarjansa. Kilpailijoita oli yli 1600, lisänä kuntoilijoita yli 600 ja parikymmentä pyörätuolilla kulkevaa. Kuulema itse Jüri Jaansonikin oli juoksemassa, mutta emmepä tunnistaneet henkilöä.

Juoksureitti kiersi katuja pitkin ja juoksijat menivät ensin toista siltaa pitkin Pärnujoen yli ja palasivat toista siltaa takaisin. Joen rantatiellä oli yleisöllä hienot puitteet seurata juoksua. Istumispaikkoja löytyi, maisemat oli hienot ja sääkin todella kesäinen. Kaikenkaikkiaan hieno tapahtuma joka näytti keräävän kaupunkiin paljon väkeä. Alkuun kaikki juoksijat saivat taputuksensa, mutta lopulta Inka luovutti. Ei kädet enää jaksa taputtaa, tyttö huokasi.

Rankan urheilupäivän jälkeen keräsimme uimavarusteet mukaan ja lähdimme rannalle. Ei ollut vieläkään tungosta, mutta ihmisiä tuli koko ajan lisää. Vesi oli tosiaankin lämmintä ainakin rannan läheisyydessa ja Inka polskutteli onnellisena. Syvemmällä tosin oli jo huomattavasti viileämpää vettä, joten aikuiset jättivät tällä kertaa uimisen väliin.

Ennätimme siis viettää vielä tälle syksylle aikaa rannallakin. Ja jos säät jatkuvat samanlaisena, varmaan käymme vielä joku toinenkin päivä ennenkuin on aika siirtyä kylpyläkäynteihin.

Kaupunkia kierrellessä

Linja-autoasemaa kohti kävellessämme törmäsimme höyryveturiin. Tämä oli Pärnun kapearaiteisen rautatien muistomerkki. Inkahan kiipesi tietenkin kuljettajan paikalle vetelemään vivuista ja kääntämään höyryä täysille. Mutta eipä vain lähtenyt liikkeelle.

Vanhassa kaupungissa on ihan hienoja taloja. Osa on jo pahasti rappeutuneet tai hävitettyjä kokonaan, osa kunnostettuja. Tämänkin linnamaisen talon yhteydessä pidetään Pärnun Vanalinnan peruskoulua.

Matkan varrelle tuli myös Elisabethin kirkko. Kellojen soitto kuuluu meidänkin parvekkeelle hyvin. Täällä pidetään paljon konsertteja ja myös suomalainen jumalanpalvelus kerran kuukaudessa. Tiedä vaikka Inkan kanssa mennään joskus kuuntelemaan jotakin konserttia.

Matka jatkui kohti Munamäen puistoa. Sieltä löytyi Inkan kaipaama leikkipuisto ja rullalautailijoille oli omia harjoitteluratoja. Tässä leikkipuistossa oli taas hieman erilaiset leikkitelineet kuin muualla. Ei ehkä niin paljon tekemistä kuin aikaisemmin käydyissä paikoissa, mutta Inka tykkäsi tästäkin. Katsotaan mistä puistosta tulee meidän suosikkipaikka. Munamäki on kuulema Pärnun korkein paikka.

Puistoja Pärnussa on paljon ja ne ovat todella kauniisti laitettuja. Kukkaistutuksia on paljon ja yleensä joka puistossa on joku patsas, jonka mukaan puisto on nimetty. Ja siistiähän on kaikkialla. Vaikka lehtipuita on paljon, ei lehtiä ole kaduilla irrallaan, joku ne ennättää siivota pois. Inkakin keräilee tammen- ja vaahteranlehtiä mukaan aina sopivan tilaisuuden tullessa.

Leipomukset ovat täällä Virossa todella halpoja. Leipiä saa vaikka minkälaisia mitättömään hintaan. Täällä on tullutkin ostettua ja kokeiltua mitä erilaisempia, Ja sitten ne makeat leivonnaiset. Kaupoissa on isot tiskit vaikka miten upeita kakkuja ja leivonnaisia, jotka eivät ole hinnalla pilattuja. Samoin kahviloiden leivokset... Menimme kahville talomme lähellä olevaan kahvilaan. Sai Inka kerrankin valita ihan mitä haluaa. Ja kaakaon kanssa herkuteltavaksi valikoitui ihanan vaaleanpunainen leivos. Näitä kahviloita tulemme varmasti harrastamaan useamminkin.

Kävimmepä ajelemassa vähän Pärnun ulkopuolellakin. Poikkesimme isommalta tieltä vähän syrjempään, pitkin meren rantaa menevälle tielle. Tien piti johtaa Tahkurannan kylään. Kapea hiekkatie sai meidät kyllä arvailemaan monta kertaa, olemmekohan jonkun pihatiellä vai yleisellä tiellä. Löytyi todella mukavia paikkoja tulla retkeilemään ja viettämään päivää merenrannalla vaikka piknikin merkeissä. Eikä ole niin tungosta kuin turistipaikoilla. Taas löytyi Inkalle simpukankuoria leikkejä varten.

Tietä eteenpäin jatkessamme, putkahti keskeltä metsää eteen kirkko. Viron tasavallan ensimmäinen presidentti on kuulema kastettu siellä. Kaunis oli kirkko ympäristöineen ja tulihan sitä asutustakin vähän myöhemmin vastaan, eli jonkinlainen kylähän siellä oli.