Näytti siltä, että sesonkiaika oli Pärnun hiekkarannoilla mennyt ohi. Ei ollut yhtään uimaria tai auringonottajaa, vain muutama kävelijä kulki rannalla. Luulisi kyllä että myöhemmin iltapäivällä rannalle tulisi porukkaa, ei se vesi vielä niin kylmää ollut.Voimakas tuuli antoi leijalautailijoille hyvät vauhdit. Inka ihmetteli miksei pakattu lapiota mukaan, nyt täytyi kepillä kaivella hiekkaa. Ja hiekan seasta löytyi pienenpieniä simpukankuoria taskuun kerättäväksi...
Tämänpäivän löytö oli Vana Turg. Torilla paikalliset ihmiset möivät vihanneksia, marjoja, sieniä, kukkia ym. ja olivat varmasti tuoreita. Tästä taitaa tulla meidän vihannesten ostospaikka. Nyt mukaan lähti sieniä, tillin ja porkkanan kera. Porkkanakauppias antoi kaupan päälle Inkalle erikoisen muotoisen porkkanan, jota tyttö onnellisena kantoi kädessään. Vaikka vironkielen puhuminen ei vielä kunnolla suju, ostosten teko kuitenkin onnistuu hyvin. Ja tärkeintähän on muistaa tervehtiminen ja kiittäminen, ne Inkakin osaa. Kotonakin kiittää jo viroksi.
Sisähallista löytyi kala-, liha- ja maitotuotteita sekä vaatteita ja kenkiä ja kaikkea mahdollista. Täälläkin myyjät antoivat rauhassa katsella, eivätkä tyrkyttäneet mitään. Vanaturgin vieressä oli myös Panda-niminen vaatekauppa, josta löytyi sekä kenkiä että vaatteita, jotka eivät olleet hinnalla pilattuja. Inka hypisteli mielestään ihania kenkiä ja paitoja. Niiden pariin palataan joskus myöhemmin.
Iltapäivällä pakkasimme vähän juomista ja kamerat mukaan ja suuntasimme kävellen joenrantaan. Oli lämmin ja kaunis ilma ja Vallikääriä kiertävää tietä oli kiva kävellä. Keskellä vallihautaa suihkusi Viron korkein suihkulähde josta Inka huomasi hienon sateenkaaren.
Sieltähän se viimein löytyi Vallikäärin puistosta, Vallihaudan leikkipuisto. Tämäkin oli hieno. Liukumäet, keinut ja kaikki laitteet olivat suunniteltu jotenkin laiva-aiheisesti, johtuen sataman läheisyydestä. Lapsille ei näytä yhteinen kieli olevan niin merkittävä asia. Yhtä lailla kiipeilivät virolaiset lapset kuin suomalainen lapsikin samoissa laitteissa yhdessä. Ja taas aika loppui leikkijän mielestä kesken. Oli kuitenkin helppo luvata että tänne tullaan uudestaan.
Tuntuu että ainakin täällä Pärnussa lasten leikkipuistoihin panostetaan enemmän kuin Suomessa. Leikkivälineet on tukevia, virikkeellisiä ja niitä on monenlaisia. On eri-ikäisille lapsille sopivaa tekemistä.
Kiersimme sataman ja sillan kautta takaisin omalle puolelle vallihautaa. Kotimatkan varrelle jäi kirjasto, johon kävimme tutustumassa. Lastenosastolta löytyi Aku Ankan sukulaislehti, Miki Hiir. Kuvien katselemiseen ei tarvinnut suomen kieltä, niinpä Inka uppoutui täysin Mikin seikkailuihin. Huomasimme että ikkunastahan näkyi meidän talomme, joten tännekkin tulemme varmaan monesti viettämään aikaa.
Näinä muutamana päivänä on tullut liikuttua reilusti. Ostosmatkat ja pitemmätkin kävelyretket sujuvat hyvin, kunhan niihin sisällyttää jonkin leikkipaikan, jossa Inka saa hetken touhuta. Sitten jaksaa taas eteenpäin. Ja aina vaan pitäisi olla uudestaan lähdössä vaikka kaupungille..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti