Luontokeskukselta lähti parin kilometrin pituinen majavapolku. Se kierteli ensin metsikössä, joka on keväisin veden peitossa. Puihin oli laitettu merkkejä, millä tasolla minäkin vuonna tulvat ovat olleet. Opastauluja oli siellä täällä ja Inka kyseli niistä kovasti, mutta aina ei kielitaito riittänyt suomentamaan niitä. Onneksi tauluissa oli hyvät kuvat, joten niistä pystyi paljon päättelemään asioita.
Metsiköstä polku johti joenrantaa. Siinä kuulema asustelee majavia. Nyt oli jo hyvät pitkospuut jota pitkin oli helppo kävellä ja tasanteilla olevilla penkeillä oli mukava levätä. Puita oli kaatunut vähän joka puolella. Tuon puukasan alta pujottelimme rantaan syömään eväitä ja ihastelemaan maisemia.
Joessa näkyi olevan kyllä majavan tekemä pato, mutta itse majavaa ei nähty. Erään puun juurella oli ihan tuoreita lastuja, joten aika äskettäin siinä oli käyty puuta narskuttelemassa. Mutta jostain syystä homma oli jäänyt kesken.
Kaunis oli suomaisemakin. Inka otti omalla leikkipuhelimellaan paljon kuvia, joten jäi varmasti paljon muistoja.
Soomaan kansallispuistoon ajoimme Tori nimisen kylän kautta. Täällä on jalostettu ja kasvatettu hevosrotu, jota kutsutaan torinhevoseksi. Näitä vanhoja jalostustalleja on edelleenkin toiminnassa. Ja Torissa on todella hienon näköinen vanha kivikirkko.
Ruska-aika alkaa olla täälläkin. Virossa kasvaa paljon vaahteria ja tammia, joten puiden lehtiruska on todella kaunis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti